Nykyiset äidit ja isät. Olen vanha "nuori aikuinen", lapseton. Uskon vakaasti, että toiset on luotu lisääntymään ja toiset korjaamaan niiden lisääntyvien jälkiä - tai jälkikasvua. Kuulun ehdottomasti ryhmään B. Geeneissäni ei ole mitään niin uljasta, että sitä pitäisi siirtää sukupolvelta toiselle ja oma sairaalloinen järjestelmällisyys saisi aikaan kotona aika militaristisen tunnelman ihan sieltä eteisen kenkätelineestä aina ullakolle asti. Tiedostan vanhemmuudenvaiston puutteeni ja olen sen kanssa enemmän kuin okei - sukulaiset ja tuttavat eivät ole.

Sen sijaan, että pusertaisin hikihelmet otsalla lapsia tähän maailmaan, olen päätynyt hoitamaan eläimiä. Niiden perustarpeiden täyttämä elämä sopii myös minulle. Syö, liiku, ulosta, syö, liiku, nuku. Helppoa ja täysin järkeenkäypää. Koirani ovat isoja, niitä tappajakoiria joista aina Seiskassa kirjoitetaan. Ketään en niistä pakota tykkäämään, en edes siitä yhdestä pörröisestä joka ei edusta minkään sortin petoeläintä. Jos ei tykkää, ei tykkää. Siitä huolimatta "kyllä mä vielä lapsia haluan sitten kun on sen aika".

Kolme hurraata annan kaikille äideille ja isille siitä kasvatustyöstä, jonka teette meidän lapsettomien puolesta.

 

Valelääkäri. Voi tohtori, minkä tempun teit. Hait töihin terveyskeskukseen ja sait paikan. Teit työtä valtuuksitta useita vuosia, saamatta sen ihmeemmin aikaan valituksia kuin valtuutetut työtoverisikaan. Hoidit potilaita tappamatta ketään sen useammin kuin työtoverisikaan. Ja sitten se halvatun sikainfluenssa sotki sen - pitikö alkaa varkaaksi? 

Mahtaa lääketieteen suuria ja mahtavia ottaa päähän. Kouluttamaton sälli tekee samaa työtä kuin sen suurensuuren hakurumban läpitanssineet OIKEAT tohtori Sykeröt. Toisella kädellä tietysti on kiire osoittaa syyttävällä sormella tuota miehenpuolikasta, joka itse asiassa toimi aikalailla kuten kuka tahansa epätoivoinen saattaisi toimia. Mutta siihen toiseen, kiireettömään käteen voisi ehkä napata jonkun pikkuisen peilin. Ihan sellaisen pienen vaan.

Itse unelmoin joskus pienenä ja naiivina lääkärin urasta. Totuus valkeni kuitenkin jossain tuolla teini-iän paikkeilla - ei mulla ole todettua ADHD:tä, ADT:tä, ABCD:tä tai höpöhöpö-tautia, mutta jotain vikaa keskittymisessä on. Kun se matematiikka ei hittojakaan kiinnosta, saa lääkärin uralle heittää hyvästit. Siitä huolimatta jokainen tekemäni "diagnoosi" sukulaisten ja ystävien turvotuksista ja kolotuksista on osunut oikeaan. Muttei musta koskaan voi lääkäriä tulla.

Kolme hurraata valelääkärille, joka joutuu luontaisen lääketieteen ja ihmisen anatomian tuntemuksensa takia ihan mahdottoman syvään suohon. Se on kamalaa, kun joku osaa vaikkei pitäisikään.

 

Maanteiden ritarit. Jäi pakkaamatta bikinit matkaan, kun lähdettiin raskaalla yhdistelmällä tien päälle menneenä viikonloppuna. Ehkä ne päällä olisi saattanut saada renkaanvaihtoapua hyvin vilkkaan tien pientareella. Tai ehkä paikalla olisi ollut isompikin kolarisuma, ei voi tietää kokeilematta.

Kun ajetaan "isoilla teillä", pahin virhe on ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Seuraavaksi pahin virhe on se, jos autoon sattuu tulemaan joku vika. Sen sijaan, että joku pysähtyisi kysymään avuntarvetta, painetaan kaasua lisää jo varmuuden vuoksi sata metriä ennen pientareelle pysähtynyttä ajoneuvoa. Ihme on, ettei kukaan soita torvea. Tietysti se olisi merkki siitä, että huomasi tilanteen... kinkkinen juttu.

Kolme hurraata kaikille autoiijoille, jotka välittävät edes vähän siitä mitä toisille tapahtuu.